tiistai 24. heinäkuuta 2012

MARIMEKKO

Käväisin tänään Marimekossa ja ilokseni huomasin, että alehinnoista oli vielä kahdenkymmenen prosentin alennukset. Mukaan lähti Touko-paita (kameran akku maalla, joten en saanut kuvaa) ja kasa ideoita.







VIERAILULLA



         
                                                                  


            






                                                                                                       





keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

LASTEN PÖYTÄ


                                  



Maalasin viikonloppuna maalla ollessamme siskoni vanhan lastenpöydän, joka on odottanut kunnostusta autotallissa varmaan jo vuoden verran. Pöydän jalat jätin rauhaan, koska ne olivat mielestäni niin kauniit. Pöytälevy sensijaan vaihtoi väriä vaaleanpunaisesta valkoiseksi. 

















maanantai 16. heinäkuuta 2012

MUSTIKASSA

MUSTIKKAPIIRAKKA
2 munaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ dl juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl maitoa tai kermaa


 
 
   

    
    



tiistai 10. heinäkuuta 2012

MUUMIMAAILMA

Vietimme kaksi päivää Muumimaailmassa, joten yövyimme Turun keskustassa Scandic Juliassa. Hotelli oli juuri remontoitu ja huoneet olivat todella raikkaita ja moderneja. Pojat rakastivat aulassa olevaa kenkien kiillotuskonetta, joka pesi mennen tullen leikkihuoneet ynnämuut hauskuudellaan. Harmi, että aikaa ei jäänyt siihen, että olisimme käyneet Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Ehkäpä ensi kerralla.

Parkkipaikalta Muumimaailmaan lähtevässä bussissa 2-vuotiaani huusi jo kovaan ääneen: "Missä olet Muumimaailma, minä olen täällä". Pojat olivat täysin vakuuttuneita siitä, että ovat oikeassa Muumilaaksossa. Ihana ikä, ihana mielikuvitus.

 


Nuuskamuikkusen kanssa musisointia




maanantai 2. heinäkuuta 2012

MANSIKOITA JA PANNUKAKKUA

Saimme äitini ja isäni häälahjaksi saaman pärekorin maalle lelujen säilytystä varten. Pojat halusivat korin pihalle ja tekivöt siitä heti majan itselleen. 



Pannukakkua ja metsämansikoita <3    
                         


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

KENKIÄ JA RAITAMUKIT

Viikko lomailtu maalla ja kaupunki tuntuu jo kovin kaukaiselta paikalta. Ihanaa on ollut kuivattaa pyykkiä ulkona ja katsella lasten riemua, kun saa juoksennella ulkona paljain varpain. 3-vuotias kiipesi tänään niin korkealle omenapuuhun, että mieheni joutui kiipeämään itse perässä saadakseen hänet alas. Muutama viikko sitten istuttamamme perunat olivat nousseet (ovat myöhäisperunaa) ja en malta odottaa syksyä, kun saamme nostaa maasta ihka omat perunat. Omenoitakin näyttää tulevan tänä vuonna!



Kerkesin hiukan tehdä alennusmyynti ostoksia, kun poikkesimme kyläilyreissun jälkeen Ideaparkissa matkalla maalle. Mieheni vei 3-vuotiaan Hoploppiin seikkailemaan ja pienempi jäi minun kanssani potemaan yhtäkkiä noussutta kuumetta ostoskärryihin, jonne olin tehnyt pikkuiselle pesän. Jäätelö piristi sen verran hyvin pikkuista miestä, että päätimme mennä loppuajaksi lelukauppaan testaamaan liukumäkiä ja leikkimökkejä. Hauskaa oli. Marimekolla oli takahuoneessaan Pop-up-myymälä, mutta mukaan ei tarttunut mitään. Muualta löysin mm. alla olevat keltaiset tennarit esikoiselleni ja vihreät sandaalit 2-vuotiaalle. 
Alla olevat Ratian mukit löysin toisesta Pop-Up-Storesta, jossa oli mm. Aarnion, Ratian ja Aarikan tuotteita myytävänä.